niko teerisaalisEvijärven metsästysyhdistyksen nuorin jäsen on kymmenen vuotias Niko Koivuoja.

Nuoresta iästään huolimatta Niko on jo kokenut luonnossa liikkuja. Hän on pienestä asti kiertänyt isänsä Jeren mukana minkinloukuilla, ja onpa hän itsekin ehtinyt jo rakentamaan minkinloukun.

Metsästyskortin tentittyään kesällä 2017 hän liittyi metsästysyhdistyksen jäseneksi, eli hänellä on menossa jo toinen metsästyskausi. Tähän mennessä hän on ehtinyt olla mukana sorsastamassa, kanalinnustamassa, jänismetsällä, kettumetsällä sekä kaurispassissa. Koirista kiinnostuneen Nikon vaatimuksesta perheeseen ollaankin hankkimassa metsästyslinjaisen Kultaisennoutajan pentua.

Usean ”läheltä piti” tilanteen jälkeen tähänastisen metsästäjäntaipaleen kohokohta tapahtui 4.11.2018 Viirinevalla. Teerinaaras erehtyi liian lähelle Nikon passia ja uran ensimmäinen lintu oli repussa.

Toinen mieleenpainuva tapaus oli sattunut muutamaa viikkoa aikaisemmin niin ikään teerimetsällä. Hirvisonni oli kävellyt näköetäisyydeltä kaikessa rauhassa aukean yli ja ison eläimen näkeminen oli tehnyt Nikoon suuren vaikutuksen.

Kysyttäessä mikä on ollut kaikkein mukavinta tähän asti metsästyksessä, tulee nopeasti vastaus;

 -Mukavinta on ollut istua nuotiolla ja kuunnella juttuja

Mitäpä siihen enään lisäisi?